Tekijä toinennakemys

Golem-Maailma panttivankina..Israelin atomiase ja tie globaaliin tuhoon. Tutkimus USA:n ulkopolitiikan israelisaatiosta ja sen vaikutukset ihmiskunnan olemassaoloon. Tässä vuonna 2007 kirjoitetun kirjan Golem (Michael Collins Piper) sisäkannessa sisällön luonnehdintaa. Kirja siis keskittyy Israelin ydinaseistautumiseen ja sen vaikutuksiin. Kirjassa kerrataan myös Kennedyn ja Israelin konflikti Israelin atomiaseen hankinnasta, josta muutama maininta aluksi. Esim. Mordechai Vanunu, joka vapautui 2004 vankilasta, pitää Kennedyn murhaan syyllisenä Israelia ja sen tukijoita ja tärkeimpänä syynä ydinaseistautumisen epääminen Israelilta. Piper oli harvoja ulkomaisia lehtimiehiä, jonka kanssa Vanunu salaa puhui tuolloin. Esim. 1999 Haaretz-lehti referoi Avner Cohenin kirjaan liittyen, että Kennedyn saadessa jatkaa virassaan, Israel ei olisi ydinasevalta tänään. On selvää, että tälläkin sivulla linkin takana olevassa kirjassa Final Judgement Piper on paljastanut totuuden Kennedyn murhasta. Tähän ei ole kukaan muu pystynyt. Howard Hunt yritti vielä kuolinvuoteellaan petkuttaa. Hänen firmasa oli tiiviisti mukana Israelin ydinaseprojektissa USA:n hallituksen selän takana. Tärkeämi oli tietysti liikemies Eisenbergin toiminta, mutta Hunt oli kuvioissa mukana ja juutalainen rahaeliitti on suoraan kytköksissä murhaan Bronfmanien kautta em. Permindex-miesten ja muiden Oswaldin ja kuubalaisten ym. murhan ympärillä toimineiden miesten työnantajana. Samoin Louis Bloomfieldin kautta (Permindexin päärahoittaja). Lähes kaikki Permindexiin ja Oswaldin ja kuubalaisten paimentamiseen osallistuneet CIA-miehet olivat juutalaisia (esim. Shaw) ja kaikki mukana myös Mossadin operaatioissa ja kaksoisagentteja. Permindex liittyi Mossadin ja CIA:n huumebisneksiin mafian kanssa ja Mossad oli tärkeä linkki rahanpesussa Sveitsissä (Permindexin kautta rahat menivät sinne). Miehet Permindexistä auttoivat myös De Gaullen murhayrityksissä ja olivat yhteistyössä OAS:n kanssa. Kuubalaiset olivat peite, eräänlainen ”tyhmä” salamurhayritys, joka eteni todellisen murhan kanssa rinnakkain ja johon Oswaldin oli määrä osallistua. Kuubalaiset eivät ennättäneet ampua ja sittemmin heistä tihkui tietoja, ikään kuin he olisivat olleet se suuri CIA-salaisuus. Heidän käyttämiseensä ei riitä se, että Oswald saatiin harhautettua mukaan kuvioihin, koska hänet olisi muutenkin voitu lavastaa syylliseksi. LBJ on siis nyt uhrattu, kun joku huipulta on vedetty mukaan. Mutta prof. Dale Scott ja kumppanit eivät voisikaan sionistisessa maassa puhua Israelista ja Mossadista, joiden syyllisyyteen on kuitenkin vahvoja todisteita, tiedostelupalvelumiehen todistus ja korsikalaisten OAS-tappajien liikkeet ym, kuten edellisissä bloggauksissa on esitetty. Kuubalaisoperaatiot lopetettiin hyvin pian murhan jälkeen eikä heille mitään verivelkaa tietenkään tunnettu. Golem on juutalaisen taruston mukainen satuhahmo, joka tuhosi vihollisten lisäksi itsensä ja luojansa (eräänlainen Jekyll-Hyde -tarina tai Frankensteinin hirviö tms)

Alkusanoissa todetaan Israelin vallasta juopuneen lobbyn saaneen oivan lisän atomiaseesta, jolla se painostaa USA:n hallitusta suurten rahojen lisäksi, joilla se on korruptoinut poliitikot ja valitsee kongressiedustajista suurimman osan. Molemmat Amerikan suret puolueet ovat tiukasti Juutalaislobbyn kontrollissa korkeimman johdon osalta ja ovat siten valmiita ja halukkaita toteuttamaan kaikki lobbyn vaatimukset. Lisäksi kaikki päätiedotusvälineet, uutisverkot, sanomalehdet ja televisioverkot ovat juutalaisten perheiden omistuksessa ja täysin heidän kontrollissaan, sekä omistautuneet Israelin ja globaalin sionismin asialle. Ja joka kontrolloi mediaa Amerikassa, päättää siitä, mitä maassa tapahtuu.Ja siellä tapahtuu siten kaikki sionistien agendan mukaisesti. Tähän on tultu (jo kauan sitten). Kirjassa on muutama seuraavan laatuinen kommentti alkajaisiksi, kuten tri Martin Cervaldin Jerusalemin yliopistosta (miehitetyssä Palestiinassa siis eli Israelissa): “Meillä on jo useita satoja ydinkärkiä ja raketteja niitä kantamaan. Voimme suunnata ne joka suuntaan, vaikkapa Roomaan. Useimmat Euroopan pääkaupungit ovat ilmavoimiemme kohteita. Ilmavoimamme eivät ole 30:st vahvimmat maailmassa, vaan pikemminkin toiseksi vahvimmat. Meillä on kapasiteetti tuhota koko maailma. Ja vakuutan, että koko maailma tuhoutuu, jos Israel tuhotaan.” Profesori Shakak on yksi monista akateemisista äänistä, joiden mukaan Israel ei halua rauhaa, vaan Eretz Israelia, aluetta Egyptistä Irakiin eli Niilistä Eufratille. Tämä oli esim. Ben Gurionin tavoite, jonka hän ilmaisi julkisesti yksityisessä seurassa, mutta ulkomaalaisten korkeiden virkamiesten läsnä ollessa. Työväenpuolueen ja Likudin johto on sotaisaa ja ajaa jatkuvaa laajenemista ym. Rauhan miehet on pelattu ulos ja puolueet vain taistelevat vallasta ja ovat siirtäneet tämän taistelun myös USA:n sisäpolitiikkaan. Mm. tämän Jerusalemin kuuluisan oppositioprofessorin Shakakin teoksiin perustuen Piper esittelee, miten politiikka, jonka Israelin johti myös kansalleen esittää suoraan (vaikka ulkomailla puhutaan eri tavoin ja mediat siellä levittävät eri sanomaa, tosin aika väkinäisesti ja selkeän valheellisesti), perustuu suoraan uskontoon ja tämä uskonto on talmudilaisittain hyvin rasistinen. Israelin rasismille perustuva epädemokraattinen valtio esitellään (kristittyjen ja muslimiensorto, maahanmuuttokiellot, avioitumiskiellot ym). sekä Shakakin suulla talmudin karmaisevat opit, joille valtiojärjestelmä ja hallitsijoiden aggressio perustuvat. (osa niistä). Uskonnolliset ja fasistiset pienpuolueet ovat nousussa myös ja niiden joukossa vaikutusvaltaisia ja kuuluisia poliitikkoja (Lieberman, Olmert). Tosin nämä fasistijohtajat eivät eroa juurikaan Sharonista, Netanjahusta ja Peresistä ym.

Ben Gurionin etenemisen Siinaille ja suur-Israelin muodostamisen esti 1956 Eisenhowerin väliintulo. Vuoden 1967 sodan arkkitehti oli vastoin yleistä luuloa Israel, joka oli myös tuolloin valmistautunut käyttämään ydinasetta. Ydinasetta oltiin valmiit käyttämään myös 1973 Yom Kippurin sodassa ja itse asiassa yhdessä vaiheessa näytti niin pahalta, että Dayan esitti Meirille lokakuussa, että “tämä on kolmannen temppelin loppu”. Tämä oli koodinimi ydinaseen käytölle ja merkitsi, että Israelin loppu oli lähellä. Tiedot ovat eversti Farrin kirjasta Kolmannen temppelin pyhien pyhin: Israelin ydinase. Aikomus käyttää ydinasetta vuodettiin Kissingerille, joka oli tärkein Israelin puolestapuhuja Nixonin hallinnossa. USA joutui uhan edessä antamaan mittavaa aseapua Israelille, mutta jo sitä ennen Israel onnistui tekemään vastahyökkäyksen, joka pelasti tilanteen. Tämä uhkaus ydinaseen käytöstä on osasyy mittavan aseavun jatkamiselle niin, että Israel ei jää alakynteen perinteisessäkään aseistuksessa.

Omiaan Israel uhraa surutta, jos sillä päästään “suurempaan etuun”. Esim. King Davidin hotellin tuhoamisessa 1948 kuoli myös 15 juutalaista. (mm. Von Bülowin kirjoista tiedämme myös, että Münchenin 1972 iskut urheilijoita kohtaan olivat Mossadin suunnittelemat). Esimerkkejä on useita. Ei leine yllätys, että Israel on valmis iskemään ensin myös liittolaisiaan vastaan. Muistamme Israelin hyökkäyksen USA:n sotalaivaa USS Libertyä vastaan 8.6.1967. Kaikkia joukkoja ei ole aina tuettu, vaikka Bush on vaatinut Yhdysvaltojen joukoille tukea valtiolta ja kansalta. USS Libertyn miehistön hengissä selvinneiden kohtelu on ollut järkyttävää. He ovat kummallekin puolueelle ongelma. Heidät hajotettiin ympäri maailmaa yhteydenpidon vaikeuttamiseksi ja heitä uhattiin olemaan kertomatta mitään hyökkäyksestä. Tämä kertoo paljon asioiden tilasta USA:ssa. Hyökkäyksessä 34 miestä kuoli ja 171 vammautui. Kolme torpedolaivaa ja kolme hävittäjäkonetta ilman tunnuksia hyökkäsivät napalmilla, raketeilla ja konekivääritulella sekä tietysti torpedoilla, joiden oli tarkoitus upottaa laiva miehistöineen. Oli ihme, että laiva ei uponnut (kolmella torpedolla) ja miehet jäivät kertomaan tapahtuneesta. He kertoivat koneiden ja veneiden tulittaneen pelastusveneille yrittäneitä miehiä ja pelastusveneitä sekä tulipaloja sammuttavia miehiä. Helikopterit olivat valmiita tappamaan vedenvaraan selvinneitä. Laivan yhteydet katkaistiin aluksi parissa sekunnissa, jiotta apua ei voit pyytää ja tietoja lähettää. Koska laiva ei uponnut ja USA sai tietää Israelin hyökkäyksestä, miehet jäivät eloon. Paljon puhuvaa on LBJ:n toiminta iskun yhteydessä. Hän kutsui joukot takaisin, kun selvisi, että Israel oli sen takana. Ennen kaikkea oli kummallista, että Israelille ei koitunut minkäänlaisia seurauksia, vaikka oli selvää, että hyökkäys ei ollut erehdys. Tämän ovat vahvistaneet yksin jo henkiin jääneet, jotka ovat kuin ovatkin avanneet sanallisen arkkunsa. Kun hyökkääjä ei ollut Egypti, LBJ pidättyi vastaamasta iskuun ja media mainitsi asiasta hyvin vähän, uhrimäärää pienemmäksi väärentäen ja koko iskun erehdykseksi selittäen. Iskun tarkoitus olikin saada USA sotaan Egyptiä vastaan. Lisäksi on selvää, että Israel halusi salata edenneensä Golanille huolimatta USA:n kiellosta N-liiton reaktion pelossa.. Myös tuhannen egyptiläisen sotavangin murhaaminen haluttiin salata ja lisäksi pelättiin laivalta suoritettavan tiedustelua Israelin Dimonan salaisen ydinasetukikohtaan. 1983 on julkaistu USA:n ulkoministeriötä varten laadittu raportti, jossa paljastuu, että hyökkäys ei ollut erehdys. Erittäin ruma totuus on Spotlight-lehden artikkelista 21.11.1977 ilmenevä tieto, että CIA-päällikkö James Jesus Angleton oli suunnitellut iskua ja järjestellyt sitä Israelin kanssa. tarkoitus oli vierittää syy arabeille. Peter Hounamin järkyttävä dokumenttiesitys USS Liberty:Dead in the Walter vahvistaa Spotlight-lehden päätelmät ja myös sen, että jos laiva olisi uponnut, olisi seuraus ollut false flagin onnistuminen ja USA:n isku ydinaseilla Kairoon. Tässäkin Angleton paljastuu maanpetturiksi. Tietysti Israel on iskenyt monta muutakin kertaa amerikkalaisia vastaan terrori-iskuin. Lavon-iskut Egyptissä olivat iskuja siviilejä vastaan 1954. Iskut Libanonissa 1983 merkitsivät verisintä päivää USA:n armeijalle sitten maailmansodan. Ja nämä ovat vain jäävuoren huippu (Kennedyt, WTC-iskut ym. ym.). Israelia tuskin voi kutsua USA:n “littolaiseksi” yksin tämän 1967 hyökkäyksen jälkeen.

Israelilaisen historioitsijan Karpinin mukaan ydinasetta alettiin suunnitella jo 1950. Aseprojektiin BenGurion sai tukea juutalaisilta raharuhtinailta. Ben Gurionille ydinaseistautumisprojekti oli pyhä. Israel on aseistautunut salaa ja kieltäytynyt kaikista kansainvälisistä sopimuksista, joilla ydinaseistusta valvotaan. Tämä Israelin ydinase on pääsyy siihen, että alueen muut maat haluaisivat myös ydinaseen ja siihen, että ne ovat tavoitelleet muita joukkotuhoaseita. Tämän myöntävät erinäiset asiantuntijat suoraan, vaikka media ei asiaa koskaan kerro. Media syyttää USA:n poliitikkojen tavoin muita maita asioista, jotka Israelille on sallittu. Israelin ydinase on alueen epävakauden lähde ja riski alueen turvallisuudelle. Olisi kaikille edullista, jos se purettaisiin. Tällöin alueen maat voisivat liittyä kaikenlaiset joukkotuhoaseet kieltäviin sopimuksiin. CIA salaa jopa kongressilta tiedot Israelin ydinaseista ja väittää kuukausittaisissa raporteissaan, että niitä ei olisi. Kuitenkin se on julkinen salaisuus ollut jo ennen vuotta 2003, jolloin Peres myönsi Israelilla olevan ydinaseita julkisesti. USA on Kennedyn murhan jälkeen aloittanut Lyndon B Johnsonin johdolla Israelin jättiläismäisen tukemisen, joka mahdollistaa kaikki joukkotuhoaseet ym. Israelin saamat tukipaketit ovat käsittämättömiä ja Obama on jo lisännyt avustuksia huippulentokonein yms. Aseapu ja rahallinen apu eivät yksin riitä, vaan korruptoituneet kongressiedustajat ovat saaneet veronmaksajien taakaksi vielä pykälän, joka oikeuttaa vähentämään Israelin valtion rahoittamiseksi annetut yksityiset lahjoitukset verotuksesta. Täten amerikkalaiset satumaisen rikkaat Isaelin tukijat voivat tehdä suuria lahjoituksia ja vähentää summat veroista. Tässä on eräs syy siihen, että pienestä Israelista on kasvanut erittäin merkittävä tekijä paitsi sotilaallisesti, niin myös taloudellisesti. Israelissa myös elintaso on erittäin korkea. Tämä kaikki, kun keskiluokkaiset amerikkalaiset eivät pysty maksamaan lastensa koulutusta, vanhukset eivät pysty maksamaan riittävää lääkitystä itselleen, monet amerikkalaiset eivät pysty kustantamaan terveydenhuoltoa itselleen, sillat, tiet ja julkiset rakennukset ovat vanhoja ja rapakunnossa. Köyhät amerikkalaiset taistelevat ja maksavat veroja Israelin huippumodernin sotakoneiston hyväksi ja juutalaiset raharikkaat vähentävät suurlahjoitukset veroistaan Israelille. Näin Israelin suurvalta-asema vahvistuu päivä päivältä. Samaan aikaan nuoret amerikkalaiset kuolevat Irakissa Israelin puolesta ja eduksi, pian myös Iranissa (?), USA:ssa kodittomuus ja puute ovat saavuttaneet huomattavat mittasuhteet.

Mutta amerikkalaisten veronmaksajientuki Israelille ja sen ydinaseelle ei ole ainoa myönnytys USA:lta ydinasioissa. Israelin ja USA:n ydintukikohdat ovat yhteydessä toisiinsa. USA on nimittäin luovuttanut ydinaseistuksensa vartioinnin ja turvajärjestelyt israelilaiselle yhtiölle Magalille. Siitä omistaa osan Israelin hallitus ja se aloitti Israelin ilmavoimien teollisuuden (IAI):n osana. IAI omistaa hallituksen tavoin edelleen osan yhtiöstä. Tämä suuri turvallisuusyritys vastaa myös muiden maanosien ydinasetukikohtien turvallisuudesta. Se valvoo monia länsimaiden toimintoja, Buckinghamin palatsia, lentokenttiä, 90 % USA:n vankiloiden turvallisuusjärjestelmistä on sen hoidossa jne. Näin siis USA on luovuttanut Israelin hallituksen käsiin ydinaseittensa tuvallisuuden. Yhtiön liikevaihdosta on 27 % Israelin ja 35 % USA:n toimintojen kattamia. Bushin aikana Magal on laajentanut toimintaansa erityisesti USA:ssa. Sen tukena on Bushin sionistihallinto ja Homeland Securityn päällikkö Michael Chertoff, sionistijuutalainen ja Israelin fanaattinen tukija. Yhtiö saanee paljon tilauksia korruptoituneelta kongressilta ja se on ilmaissut kiinnostuksensa vesijohtojen vartiointiin ympäri maailman. On todennäköistä (kirjaa kirjoitettaessa), että yritys saa monopolin USA:n kaikkien vesivarojen vartiointiin.19.7.2006 Bushin hallitus solmi yhteistyösopimuksen Israelin infrastruktuuriministeriön kanssa “vesihuollon turvallisuussysteemien parantamisohjelmasta”, joten ilmeisesti nyt (2010) Magal valvoo koko USA:n vesilaitoksia ja -johtoja ym. ym. Erityisesti ydinaseittensa luovuttaminen vieraan vallan käsiin, jolla on vain omat intressit mielessä ja ne eivät suinkaan ole USA:n intressien kanssa yhtenevät, on asia, jonka tulisi kauhistuttaa jokaista amerikkalaista suunnattomasti.

Hiljattain Bushin hallinto lähentyi avoimesti Intiaa ja muutti julkisestikin linjaansa sen ydinaseistautumista kohtaan. Tämä oli seurausta Bushin toimia ohjeilleen neokonservatiiviryhmän politiikasta. Tämä käänne ei ole tullut yllätyksenä niille, jotka ovat seuranneet jo yli 10 vuoden ajan vallinnutta huomattavaa lähentymistä Israelin ja Intian suhteissa. Israelin aseteollisuus on satsannut vahvasti Intiaan,, mikä on tietysti onnistunut USA:n veronmaksajien tuella ja USA:n työläisten tappioksi, kuten varsinkin USA:n ja Intian taloussuhteiden lämpeneminen ja tiivistyminen. Intiassahan tuotanto on paljon halvempaa. Bush on markkinoinut liittoa Intian kanssa vastapainona Kiinalla, mikä on outoa siinä valossa, USA ja varsinkin Israel ovat aseistaneet Kiinaa takavuosina rajusti, Israel osaksi amerikkalaisten veronmaksajien suurella avustuksella. Israelin ja sen lobbyn voimakas satsaus Intiaan tavoittelee pikemminkin vastapainoa Pakistanille sekä tietysti Intian tuen vähenemistä palestiinalaisille ja Israelin tuloa rinnalle Intian perinteisesti hyvien suhteiden arabimaihin suhteen. Tunnettujen neokonservatiivien Intia-lobby oli saanut liikkeelle tietysti huomattavasti uusia lobbaajia, kun oli selvinnyt, että Israeli lobby hyväksyi Intian suhteiden lobbaamisen. Joukkotuhoaseiden leviämisestä sotien syyn tehnyt Bush sallii siis paitsi Israelille, myös Intialle oman ydinaseen ja lakkasi vaatimasta sitä luopumaan siitä. Merkittävä tieto on monien intialaisten käsitys siitä, että Mossadilla olisi ollut ratkaiseva rooli pääministeri Rajiv Gandhin murhassa, joka olisi vasta mahdollistanut Intian ja Israelin lähentymisen. Pelottavaa on Israeli lobbyn valta, joka osaltaan vaikutti USA:n ulkopolitiikan suuntaan tässäkin. Alusta lähtien olisi USA:n ollut edullisempaa solmia hyvät suhteen arabimaihin ja pakottaa Israel normaalin valtion sijaan, Ehkäpä jättää maa perustamatta. Tämä olisi onnistunut vielä vaikkapa 1990 ja saattaisi voida onnistua tänäänkin, ainakin Israelin riisuminen ydinaseista. Tarvittaisiin laaja koalitio Israelia vastaan talouspakottein jne. Näin koko Lähi-itä saataisiin turvalliseksi pakottamalla Israel solmimaan rauha ja tekemällä alue ydinaseettomaksi. Tätä mieltä on esim. kanadalaisjuutalainen akateemikko Michael Neumann. Nyt kun Isrelilla on omia satelliitteja, se voi uhata koko maailmaa ja tämä on erittäin huono juttu, koska nimenomaan sillä on erittäin arvaamaton ja aggressiivinen hallitus verrattuna esim. naapurimaihinsa. Niiden tarve varustautumiseen katoaisi rauhan ja aseistariisunnan myötä.

Juutalaislobby valitsi presidentti Jimmy Carterin, mutta jo vuoden kuluttua se oli täysin pettynyt presidenttiin, koska Carter oli myynyt lentokoneita Egyptille ja Saudeille. Hän myös vastusti Israelin toimia palestiinalaisia vastaan ja kutsui näiden tavoitteita “kotimaaksi”. Carter joutui lukuisten hyökkäysten lisäksi katsomaan sivusta(CIA ja NSA-yhtyksiensä kautta), kun Menachem Begin ohjeisti juutalaislobbyä Ed Kochin (New Yorkin pormestari) kautta, kuinka Carterin uudelleenvalinta estetään. Carterin ja juutalaislobbyn kiistasta voi lukea Leslie Cockburnin kirjasta Dangerous liaison (1991). Israeli lobby vaikutti ratkaisevasti Ronald Reaganin valintaan. Hänen nousunsa viihdeteollisuuden kautta politiikan huipulle tapahtui esim. Gus Russon kirjan Supermob mukaan läheisten suhteiden avulla järjestäytyneen rikollisuuden intressien ja rahamiesten kanssa, jotka olivat Israeli lobbyn merkittävimmät taustavoimat. Reaganin rikollisista sionistisuhteista eivät monet tiedä, sillä niistä vaietaan visusti tavallisesti. Carter ei suinkaan ollut antisemiitti, vaikka hän on todennut, että “jos hänet valitaan uudelleen, juutalaiset voivat painua vittuun”. Presidenttiytensä jälkeen Carter onkin kunnostautunut oppositiovoimana Irakin kohtelun saarron aikana suhteen ja tietysti sodan vastustajana. Hän on myös vedonnut rauhan puolesta Lähi-idässä ja kirjoittanut kirjankin Palestie: Peace, not apartheid. Asioiden kutsuminen oikeilla nimillä ja sionistisen agendan arvostelu (vrt Tuomiojan oikea termi natsipolitiikka) on saanut aikaan varsin huvittavan vastareaktion, kun professori Lippstad, teräväkielinen sionisti sanoi Carteria holokaustin kieltäjäksi. Perusteluina hän väitti, että Carter ei kiinnitä tarpeeksi huomiota holokaustiin ja käyttää samaa argumentaatiota Israelin suhteen kuin antisemiitit yms.

Monikaan ei Suomessa tiedä, että Monika Lewinskyn tapaus on osoittautunut sionistien ansaksi, jonka Netanjahun hallitus ja neokonservatiivit järjestivät Clintonille. Israel yritti kiristää Clintonia hyökkäämään Irakiin, jolloin tapausta ei olisi julkistettu. Tapaus on selitetty myös Final Judgementin appendixeissä (linkki sivulla). Tapauksen yhteydessä Israel onnistui kiristämään Clintonin luopumaan vaatimuksesta länsirannalta vetäytymisestä, koska hän joutui niin koville skandaalin kanssa. Vastaiskuna Clinton paheksui julkisesti vuonna 1999 Israelin ydinaseistusta ja piti sitä ongelmana. Hän kritisoi myös vangitun ydinfyysikko Vanunun kohtaloa ja kohtelua.

YK oli aluksi väline, jolla One World ajattelijat aikoivat saada maailman kontrolliinsa. Kun kolmas maailma muuttui koko ajan kriittisemmäksi ja arabien kohtelu sekä arabimaiden vaikutusvalta ja politiikka vaikuttaa liiaksi, neokonservatiivit ja Israel alkoivat virastaa YK:ta ja ovat alkaneet toteuttaa maailmanlaajuista agendaansa USA:n valtion kautta. YK:n kautta se ei onnistu enää, sillä sitä ei voi saada kaikenmaailman sotien taakse kuin ehkä WTC-iskun kaltaisten petosten avulla yhden sodan taakse. Jo vuonna 1975 oli tapahtunut käänne, kun YK sai aikaan päätöslauselman sionismin ja rasismin rinnastamisesta ja tuomitsemisesta. Nykyisin Israel lobby on lähes sodassa YK:ta vastaan ja esim. JINSA selittää usein julkaisuissaan sen olevan aikansa elänyt.

USA:n sionistinen media jättää useimmiten kertomatta, että USA:n armeija vastusti loppuun asti Irakin sotaa ja on vastustanut neokonservatiivien muitakin vaatimuksia, etenkin Iranin sotaa. Ylin sotakoulu ja kenraalit olivat ja ovat sotia vastaan ja useimmiten rauhan kannalla myös Lähi-idässä. Myös Israelin ydinaseistuksen vastustaminen on laajalle levinnyttä ja sitä on ehdotettu purettavaksi. Muistamme, kuinka Colin Powellkin vastusti sotaa, mutta joutui sitten valehtelemaan sen puolesta YK:ssa ja muualla. Toiset eivät ole edes kääntäneet takkiaan. Kyseessä on usein Israelin työväenpuoluetta ja rauhanliikettä lähellä olevat ainekset, eli Israelin konflikti on osittain levinnyt USA:n sisälle täälläkin (sotakouluissa). Bushin hallinnon neokonservatiivit ovat vaatineetkin laajoja puhdistuksia armeijassa ja sotakouluissa ja muussa hallinnossa Israeli lobbyn säestäessä. On vaadittu kaikkia Israeli lobbyn politiikan vastustajia ulos johtavilta paikoilta ja Donald Rumsfeld tekikin parhaansa. Ilmeisesti kaikki ei ole mahdollista, sillä pätevyydelläkin on oltava jotain merkitystä. Hauskasti on esitetty “jihadilaisainesten” puhdistamista ja ulkolaisten agenttien yms, vaikka nämä neokonservatiivit, jotka ovat kaksoiskansalaisia eli heillä on myös Israelin kansalaisuus ja jotka eivät ole sotilaita, ovat usein juuri kovan linjan sionisteja ja siten heidän lojaaliutensa on kysymysmerkki. Esim. Bryen on jäänyt kiinni vakoilusta ja sekä Perleä, Wolfowitziä että Faithia on epäilty salaisten tietojen luovuttamisesta. Reagan antoi Faithille potkut turvallisuusneuvostosta ja FBI tutki Wolfowitziä 70-luvulla. Lisääntynyt Israelin arvostelu yliopistoissa on johtanut erinäisiin viharikoslakialoitteisiin. Israelin arvostelu on haluttu kriminalisoida ja eritoten on lobattu lakia, joka veisi rahoituksen yliopistoilta, joiden kampuksilla arvostellaan Israelia. Ei ole vaikeuksia löytää kongressiedustajia tällaisia lakeja ajamaan. On kuitenkin selvää, että armeijassa ja yliopistoissa ym esiintyy oikeutettua arvostelua politiikkaa kohtaan, joka ei edistä USA:n etua vähääkään, mutta joka johtaa siihen, että USA sotii Israelin tahdon mukaisesti ja sen eduksi suuria ja kalliita sotia ja toimii muutenkin täysin Israelin hyväksi ja omaa etuaan vastaan.

Irakin sotaa ajoi täysin Israel lobby. Vaikka paljon puhutaan öljystä, niin suurin syy sodalle oli Israelin turvallisuudenvarmistaminen ja ilmeisesti sen vaikutusvallan levittäminen alueelle. Öljylähteitäkin tietysti saadaan kontrolloitua, kun alueita maapallolla otetaan suoraan valvontaan. Häpeällistä on median valehtelu ja hallituksen, että kyse olisi ollut USA.n turvallisuudesta. Niin Irania kuin Irakia ei pidetty uhkana USA:n turvallisuudella ja Israel lobbyn jäsenet ovat tehneet selväksi, että kyse on täysin Israelin eduista. Irakin sota käytiin siis lähinnä Israelin puolesta ja kuitenkin verta vuodatti USA ja sodan maksoi se, kuten miehityksenkin. vastaavasti Iranin sotaa ajaa vain ja ainoastaan Israel lobby, kun muilla tahoilla sitä vastustetaan. Mutta Israel lobby määrää. Se, että Irakin sota hyödytti vain Israelia ja että se käytiin vain Israelin eduksi, on myönnetty vaikutusvaltaisessa Forward-lehdessä vuonna 2004. Sen lukijakunta koostuu juutalaisesta eliittiväestä. Ajatus on melkoisen vastakkainen valtamedialle, joka väitti kyseessä olleen USA:n turvallisuus. Vastaava juttu on saman lehden numerossa 2.2.2007, jossa uumoillaan muun osan Amerikkaa kääntyvän sotaa Irania vastaan, kun se huomaa, että kyse on lähinnä Israelin haluamasta offensiivista. Iran ei ole uhka muulle maailmalle, mutta Israel kokee sen uhaksi. Sotaa ajavat AIPAC ja ADL ja erinäiset juutalaisjärjestöt valheellisin perustein. Kenraali Wesley Clarkin mukaan New Yorkin rahaihmiset ovat päävoima sotakampanjassa Irania vastaan. Tämän huomaa sionistien kontrolloimasta valtamediasta, jota seuraamalla luulisi koko USA:n kannattavan Iranin sotaa ja sodasta olevan merkittäviä etuja koko maailmalle. Kuitenkin oikeasti sodan takana ovat vain sotahullut neokonservatiivit eli kovan linjan sionistit, joille sota olisi osa maailmanvalloitusagendaa. Mitään hyötyä sodasta ei olisi muille. Tästä saa kuvan esim. Bruce Laingenin esityksistä, miehen, joka oli 1980 Teheranissa panttivankina. Hänen mukaansa Iraniin voitaisiin koska tahansa rakentaa hyvät suhteet (jotka olivatkin idulla ennen Bushin puhetta Pahan akselista ja aggressioita sen jälkeen). Irania tarvitaan esim. Afganistanin ja Irakin rauhoittamiseen ja mukaan yhteistyöhön alueilla. Mutta “New Yorkin” rahamiehet voitelevat kongressiedustajia kovasti sodan kannalle. Iranin ydinaseohjelma vaikuttaa vahvasti samanlaiselta satutarinalta kuin Irakin joukkotuhoaseet. Esim. Tunnettu asiantuntija Scott Ritter pitää tätä väitettä aivan vastaavanlaisena valhepakettina, jota samat ihmiset levittävät ja samat mediat samnilaisin tarkoituksin (sota israelin eduksi ja sitten tuho ja kaaos). Hän jäi vain yksin viisautensa kanssa jo ennen Irakin sotaa. Hänen mielestään Israelin arrogantti käytös on jo osoittanut yksin tämän asian yhteydessä, että se ei ole USA.n ystävä ja USA:n pitäisi tehdä oikeat johtopäätökset tästä ja ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin. USA:n tulisi ottaa johtoasema Israelilta tässä ja muissa asioissa.

Kun Piper kävi Iranissa vuonna 2006, hän huomasi ihmiset rauhallisiksi, elämän maassa aivan normaaliksi ja yhteiskunnan olevan korkeatasoinen ja presidentin hyvin henkinen ja älykäs. Häntä kauhisti, kun ajatteli useimpien näkemiensä tavallisten iranilaisten olevan kohta ehkä kuolleita USA:n murha-aseiden tähden, siksi, koska 1000 sotahullua rabbia vaatii maan tuhoamista ja satojentuhansien, jopa miljoonien murhaamista. Se ei olisi ongelma neokonservatiiveille sionisteille. Joko Israelin tai USA:n tai molempien tuli taivaalta tuhoaisi lukemattoman määrän viattomia ihmisiä, todellinen holokausti. Koko ajan Iranissa häntä kauhisti ajatus, että presidentti on valtavaa määrää rauhaa rakastavia amerikkalaisia enemmän 1000 sotahullun rabbin kannalla ja nämä aikovat ottaa maalitauluikseen kaikki hänen näkemänsä hengittävät ja elävät ihmiset. Iranin tasavaltaa ja kansaa uhkasi vahvasti kuolema ja tuho pienen, mutta vaikutusvaltaisen ryhmän taholta Tämä ryhmä sionistisia juonittelijoita, joita voi hyvällä syyllä kutsua sotaa lietsoviksi rikollisiksi, joilla on agenda, joka on epäeettinen kaikkien inhimillisen käytöksen normien suhteen. He eivät edusta juuri mitään osaa amerikkalaisista ja tuskin edes israelilaisten enemmistöä. Irak ja Iran ovat olleet kauan sionistien sotakoneen tähtäimessä, mutta lisäksi ovat myös Syyria ja Saudi-Arabia. ilmeisesti jopa malesia puhumattakaan Venezuelasta ja lukuisista Afrikan maista. Kukaan yksilö, mikään instituutio tai kansakunta joka on huomattu olevan vaaraksi tai esteenä Israelin globaalille imperiumille, ei voi kuvitella olevan turvassa ja joutumatta näiden fanaatikkojen maalitauluksi, koska heillä onniin suunnaton valta planeetallamme tänään. George Bush sanoi, että joko olet medän puolellamme, tai terroristien, mutta hänen viestinsä oli todellisuudessa tämä: “Jos kieltäydyt kannattamasta sionistien agendaa, me tapamme sinut“.

Tri Francis Boylen mukaan Israel oli syypää 1967 sotaan ja kun arabit puolustautuivat, Israel vei niiltä alueita. Kun Länsi meni Israelin puolelle, arabit vastasivat öljysaarrolla. Kissinger sanoi, että näin ei koskaan enää tule käymään ja siten USA päätti valloittaa hallintaansa Persianlahden ja Keski-Aasian öljy- ja kaasuvarat. Ensimmäisen Irakin sodan jälkeen toimeenpannun saarron vuoksi kuoli 1.5 miljoonaa irakilaista muslimia a-kristittyä. Rva Albright totesi silti kaiken olleen hintansa arvoista. Boylen mukaan näiden suurroistojen seuraava uhri on Iran, jonka kansa tuhotaan vuorostaan. Israel on täysin valmis käyttämään ydinpommiaan, millä olisi tuhoisat seuraukset. Uusi sota onkin tappanut irakilaisia eri arvioiden mukaan lähes saman määrän kuin saarto. Lisäksi on massamurhien lisäksi sekä yleisen sekasorron esim. uraanisaasteongelma. Vaikka USA on levittänyt propagandaa uraaniammustensa vaarattomuudesta, tosiasia on se, että tri Helen Caldicottin mukaan esim. Basrassa lasten syövät ovat lisääntyneet 700 % ja myös synnynnäisten epämuodostumien määrä on lisääntynyt yhtä paljon. Syntyy lapsia ilman aivoja, käsiä, jalkoja ym. Tuhotaanko Irak Eretz Israelin tieltä tai alusmaaksi? Sivistyksen kehto Mesopotamia on muuttunut alueeksi, jolla joukkotuhonta ja vandalismi vallitsevat ja estävät olojen rauhoittumisen. Mikä pahinta, on selvää, että päinvastaisista vakuutteluista huolimatta sekasortoa ja massamurhaamista näytettäisiin haluavan jatkaa ja pitää kaikki kauhut pysyvänä asiaintilana. Tästähän on ihan selviä visioita esim. Kssingeriltä jo 70-luvultapa sitten Brzezinskiltä. Pahinta on se, että Israelissa on ilmennyt selvää valmiutta ja ääniä ydinaseen käyttämisen puolesta Irania vastaan mahdollisessa sodassa. Pahaenteistä on jatkuva propaganda Israelissa, että juuri Iran muka aikoisi pommittaa heitä. Hiroshimasta asti alkanut tabu uhataan rikkoa, sillä Iranin ydinlaitosten tuhoaminen jo on hyvin vaikeaa ja myöskin maan valtaaminen. Vaihtoehtona onkin sen kivikauteen pommittaminen. Kolemkin pommia merkitsisi 2,6 miljoonan ihmisen kuolemaa. Teko voisi laskea kynnystä ydinaseen käytön suhteen. Ehkäpä muutkin käyttävät sen jälkeen sitä. Venäjä Tshetheniaa vastaan ja Israel gazaa vastaan yleisessä hälinässä? Btw, Pohjois-Koreankin on sanittu olevan uhka Israelille. Bush väänsi sitten siitäkin uhan USA:lle, vaikka kukaan ei ollut sanonut niin. Itse en tiedä, mitä tämä uhka tarkoittaa, paitsi jos vastustetaan ydinaseen takaamaa riippumattomuutta, mikä taas merkitsee halua alistaa kaikki.